AVOIN-EVOSOSVOSK2015
2
suomi
Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 90 - 111 op
Aiemmat opinnot: sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, sosionomi AMK
Mikäli sinulla on Suomen ev.-lut. kirkon kirkkohallituksen tutkintopäätöksissä vaadittu tutkinto, mutta ei
- diakonian, nuorisotyönohjaajan tai varhaiskasvatuksen ohjaajan viran haltijalta vaadittavia teologisia, kirkon ja seurakunnan työhön sekä kyseessä olevaan virkaan liittyviä ammatillisia opintoja eikä
- varhaiskasvatuksen opettajan tai varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuuteen vaadittavia varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneita opintoja,
tutkintopäätöksen mukainen ammattikorkeakoulututkinnon täydentäminen edellyttää seuraavien 111 opintopisteen laajuisten opintojen suorittamista:
- Diakonian ja kasvatuksen perusopinnot (25 op),
- Tutkintopäätöksen mukaiset suuntaavat ammattiopinnot: varhaiskasvatuksen ohjaaja (71 op) ja
- Diakonian ja kasvatuksen syventävät opinnot (15 op).
Kokonaisuudet voi suorittaa osin yhtäaikaisesti, jolloin opinto-aika on nopeimmillaan 2 - 2,5 vuotta.
Aiemmat opinnot: sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, sosionomi AMK ja diakonian tai nuorisotyönohjaajan viran haltijalta vaadittavat opinnot
Mikäli sinulla on Suomen ev.-lut. kirkon kirkkohallituksen tutkintopäätöksissä vaadittu tutkinto ja
- olet aiemmin suorittanut diakonian tai nuorisotyönohjaajan viran haltijalta vaadittavat teologiset, kirkon ja seurakunnan työhön sekä kyseessä olevaan virkaan liittyvät ammatilliset opinnot, mutta
- sinulla ei ole varhaiskasvatuksen opettajan tai varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuuteen vaadittavia varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneita opintoja,
tutkintopäätöksen mukainen ammattikorkeakoulututkinnon täydentäminen edellyttää seuraavien 91 opintopisteen laajuisten opintojen suorittamista:
- Tutkintopäätöksen mukaiset suuntaavat ammattiopinnot: varhaiskasvatuksen ohjaaja (71 op) ja
- Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaiset opinnot (20 op).
Henkilökohtaisessa opiskelusuunnitelmassa voidaan huomioida aiempaan kelpoisuuteen liittyvien opintojen kautta saavutettu osaaminen ja opinto-aika on nopeimmillaan 1 - 1,5 vuotta.
Aiemmat opinnot: sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, sosionomi AMK ja varhaiskasvatuksen opettajan tai varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuuteen vaadittavat opinnot
Mikäli sinulla on Suomen ev.-lut. kirkon kirkkohallituksen tutkintopäätöksissä vaadittu tutkinto ja
- olet aiemmin suorittanut varhaiskasvatuksen opettajan tai varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuuteen vaadittavat varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet opinnot, mutta
- sinulla ei ole diakonian, nuorisotyönohjaajan tai varhaiskasvatuksen ohjaajan viran haltijalta vaadittavia teologisia, kirkon ja seurakunnan työhön sekä kyseessä olevaan virkaan liittyviä ammatillisia opintoja,
tutkintopäätöksen mukainen ammattikorkeakoulututkinnon täydentäminen edellyttää seuraavien 90 opintopisteen laajuisten opintojen suorittamista:
- Diakonian ja kasvatuksen perusopinnot (25 op),
- Tutkintopäätöksen mukaiset suuntaavat ammattiopinnot: varhaiskasvatuksen ohjaaja (mukautettu laajuus 50 op) ja
- Diakonian ja kasvatuksen syventävät opinnot (15 op).
Kokonaisuudet voi suorittaa osin yhtäaikaisesti. Lisäksi opiskelusuunnitelmassa voidaan huomioida aiempaan kelpoisuuteen liittyvien opintojen kautta saavutettu osaaminen, jolloin opinto-aika on nopeimmillaan 1,5 - 2 vuotta.
Aiemmat opinnot: sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, sosionomi AMK ja sekä diakonian tai nuorisotyönohjaajan viran haltijalta vaadittavat opinnot että varhaiskasvatuksen opettajan tai varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuuteen vaadittavat opinnot
Ota yhteyttä avoimen amk:n opintotoimistoon, niin rakennamme sinulle henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman.
Tutkintoa täydentävät opinnot: varhaiskasvatuksen ohjaajan virka -opinnot on tarkoitettu sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon, sosionomi (AMK) suorittaneille ja kaikkia hakijoita pyydetään toimittamaan kopio tutkintotodistuksesta ilmoittautumisen yhteydessä.
Tarkista kunkin osion tarkemmat ennakkovaatimukset klikkaamalla alla ao. otsikkoa.
Tutkintoa täydentävät opinnot suoritetaan kahdessa tai kolmessa osassa (aiemmista opinnoista riippuen). Tutustu kunkin osion lisätietoihin klikkaamalla ko. otsikkoa alla.
Voit myös tutustua yksittäisten opintojen ydinsisältöihin ja tavoitteisiin klikkaamalla sen nimeä listassa.
AVOIN-EVOSOSV1 | DIAKONIAN JA KASVATUKSEN PERUSOPINNOT | 25 op |
STY0005A20S | Seurakunta toimintaympäristönä | 5 op |
DKA0005A20A | Diakonian ja kasvatuksen ammatilliset lähtökohdat | 5 op |
DKT1005A20S | Diakonian ja kristillisen kasvatuksen teologiset perusteet I | 5 op |
DKT2005A20S | Diakonian ja kristillisen kasvatuksen teologiset perusteet II | 5 op |
KIR0005A20S | Kirkon monikulttuurisuustyö ja kansainvälinen vastuu | 5 op |
AVOIN-EVOSOSV2 | TUTKINTOPÄÄTÖKSEN MUKAISET SUUNTAAVAT AMMATTIOPINNOT: VARHAISKASVATUKSEN OHJAAJA | 71 op |
AVOIN-EVOSOSV2-VAR | Varhaiskasvatus, lapsi- ja perhetyö | 20 op |
PER0005A20S | Perhetyö ja lastensuojelu | 5 op |
VAR0105A20S | Varhaiskasvatuksen perusteet | 5 op |
VAR0205A20S | Lapsen kehityksen ja oppimisen tuki varhaiskasvatuksessa | 5 op |
VAR0305A20S | Varhaiskasvatuksen pedagogiset sekä lapsi- ja perhetyön menetelmät | 5 op |
AVOIN-EVOSOSV2-KVA | Kirkon varhaiskasvatuksen asiantuntijuus | 5 op |
KVA0005A20S | Kirkon varhaiskasvatuksen asiantuntijuus | 5 op |
AVOIN-EVOSOSV2-HAR2 | Harjoittelu 2 / Kirkon varhaiskasvatuksen harjoittelu | 15 op |
HAR2202A20S | Leiri- ja retkitoiminnan harjoittelu | 2 op |
HAR2213A20S | Seurakuntaharjoittelu | 13 op |
AVOIN-EVOSOSV2-HAR3 | Harjoittelu 3 / Pedagoginen harjoittelu | 16 op |
HAR3215A20S | Pedagoginen harjoittelu | 15 op |
HAR3201A20S | Työohjaukselliset pienryhmät ja ammatillisuuden kriittinen reflektio | 1 op |
AVOIN-EVOSOSV2-OPI | Opinnäytetyö | 15 op |
KEH0103A20S | Kehittämis- ja innovaatiotoiminta I | 3 op |
KEH0202A20S | Kehittämis- ja innovaatiotoiminta II | 2 op |
KEH0305A20S | Kehittämis- ja innovaatiotoiminta III | 5 op |
KEH0405A20S | Kehittämis- ja innovaatiotoiminta IV | 5 op |
AVOIN-EVOSOSV3 | DIAKONIAN JA KASVATUKSEN SYVENTÄVÄT OPINNOT | 15 op |
SIE0005A20S | Sielunhoito ja hengellinen ohjaus | 5 op |
SEU0005A20S | Seurakuntatyön kehittäminen | 5 op |
AJA0005A20S | Ajankohtaisia kristinuskon tulkintoja | 5 op |