Siirry suoraan sisältöön

Erityistuen tarpeessa olevien terveyden edistämisen harjoitteluLaajuus (6 op)

Tunnus: HAR7006A20S

Laajuus

6 op

Opetuskieli

  • suomi

Osaamistavoitteet

Opiskelija
- osaa hyödyntää olemassa olevaa tietoa väestön terveyshaasteista yksilön ja yhteisön tasolla
- osaa löytää erityisen tuen tarpeessa ja syrjäytymisen vaarassa olevia asiakkaita, perheitä ja yhteisöjä yhteistyössä muiden palveluntuottajien kanssa
- osaa arvioida terveyteen, elinoloihin ja elämäntilanteeseen liittyviä, palveluntarvetta lisääviä riskitekijöitä ja ohjata tarjolla olevien palvelujen käyttöön
- ymmärtää moninaisuuden, monikulttuurisuuden, elämänhistorian ja -olosuhteiden vaikutuksia väestön terveyteen, toimintakykyyn ja syrjäytymiseen
- osaa toimia kumppanuudessa kokemusasiantuntijoiden ja vapaaehtoistoimijoiden kanssa
- osaa toimia asiakkaan kanssa kumppanina asiakkaan suunnittelemissa terveyttä ja hyvinvointia edistävässä toiminnoissa
- osaa valita ja käyttää asiakkaan osallisuutta lisääviä ja vaikuttavia toimintamalleja ja työmenetelmiä yksilö-, ryhmä- ja yhteisötasolla
- osaa käyttää, arvioida ja perustella erilaisten luovien menetelmien ja asiakkaan voimavarojen käyttöä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä
- osaa käyttää terveyden edistämisessä käytettäviä teknologisia välineitä ja sovelluksia eettisesti ja asiakaslähtöisesti
- osaa siirtää kokemaansa työnsä asiantuntijuudeksi

Esitietovaatimukset

Terveysalan koulutuksessa 2. lukukauden harjoitteluun ja sen jälkeisiin harjoitteluihin osallistuminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut Turvallinen lääkehoito ja -laskenta (LÄÄ01) -opintojakson hyväksytysti ja ennen seuraavia harjoitteluja niihin sisällöllisesti liittyvät lääkehoidon ja lääkelaskut hyväksytysti.

Lisätiedot

AHOT 5/2021:
Voidaan ahotoida vain, jos opiskelijalla on aikaisempi sh-tutkinto tai vastaavilla sh-tutkintoon johtavilla korkeakouluopinnoilla.

Ilmoittautumisaika

23.09.2024 - 13.10.2024

Ajoitus

07.01.2025 - 02.02.2025

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveysalan tutkinnot

Kampus

Helsinki

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 80

Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Elina Pettinen
  • Sabina Hentilä
Ryhmät
  • A54sh
    A54sh

Tavoitteet

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

23.09.2024 - 13.10.2024

Ajoitus

07.01.2025 - 23.03.2025

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveysalan tutkinnot

Kampus

Oulu

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 50

Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Sini Hiltunen
  • Pirkko Natri
Ryhmät
  • OUL-S23sh-lh
    OUL-S23sh-lh

Opetusmenetelmät

Opiskelija työskentelee valitsemassaan harjoittelupaikassa ohjaajan kanssa asetettujen tavoitteiden suuntaisesti. Harjoittelussa korostuu erityisen tuen tarpeessa ja syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten kohtaaminen ja hoitotyö.

Harjoittelun lopussa on yhteinen reflektio, jossa yhteisen keskustelun kautta pohditaan erityisen tuen tarpeen tematiikkaa sekä mahdollisuuksia vastata heidän tarpeisiinsa terveyden edistämisen näkökulmasta.

Aika ja paikka

Harjoittelun ajankohdat näkyvät lukukauden lähipäivät -taulukossa.

Oppimateriaalit

Käy tutustumassa ennen harjoittelua THL:n Hyvinvointi ja terveyserot sivustoon.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei vaihtoehtoisia suoritustapoja.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

•Terveyskeskus, alue-ja keskussairaala sekä yliopistollinen sairaala; vastaavat yksityiset palveluntuottajat
•Vammaispalvelut, lastensuojelu-ja perhetyötoiminta, työttömien-ja asunnottomien kanssatehtävä työ
•Maahanmuuttajatyö, asiakasvastaavatyö ja palvelutoiminta;
•EU-direktiivi: sairaanhoito ja yleislääketiede ja lääketieteen erikoisalat, yleiskirurgia ja kirurgian erikoisalat, lastenhoito ja lastentaudit, äitiyshuolto, mielenterveys ja psykiatria, vanhusten hoito ja geriatria, kotisairaanhoito

Kansainvälisyys

Harjoittelujakso on mahdollista suorittaa kansainvälisessä vaihdossa toimintaympäristössä, jossa osaamistavoitteet ovat saavutettavissa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Harjoittelu 6op, noin 160h mihin sisältyy harjoittelussa tapahtuvan osaamisen etukäteissuunnittelu, toteutus ja arviointi eri muodoissa sekä ammatillisen kasvun sähköinen portfolio.

Ammatillisen kasvun portfolio liitetään myöhemmin koulutuksen loppuvaiheen Sairaanhoitajan asiantuntijuus HOE0103A15S - suoritukseen.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojaksosta kirjataan suoritusmerkintä (arviointi: hyväksytty - hylätty)

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Ilmoittautumisaika

23.09.2024 - 13.10.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.07.2025

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveysalan tutkinnot

Kampus

Diakin yhteinen toteutus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 50

Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Tiina Ervelius
  • Mari Pulkkinen
  • Pirkko Natri
Ryhmät
  • Diak
    Diak yhteinen

01.03.2024 - 18.03.2024

Ajoitus

23.09.2024 - 15.12.2024

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveysalan tutkinnot

Kampus

Helsinki

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 100

Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Elina Pettinen
  • Sabina Hentilä
Ryhmät
  • A53sha
    A53sha

05.08.2024 - 08.12.2024

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveysalan tutkinnot

Kampus

Helsinki

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 100

Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Elina Pettinen
  • Pirkko Natri
Ryhmät
  • A54sh-lh
    A54sh-lh

09.09.2024 - 01.12.2024

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveysalan tutkinnot

Kampus

Helsinki

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 100

Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Hanna Dombret
  • Sabina Hentilä
  • Pirkko Natri
Ryhmät
  • A53sh
    A53sh

12.08.2024 - 13.11.2024

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveysalan tutkinnot

Kampus

Oulu

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 100

Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Tiina Ervelius
  • Sini Hiltunen
Ryhmät
  • I53sh
    I53sh

12.08.2024 - 17.11.2024

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveysalan tutkinnot

Kampus

Pori

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 100

Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Mirja Isoviita
  • Ella Eronen-Levonen
Ryhmät
  • F53sh
    F53sh

01.08.2024 - 17.11.2024

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveysalan tutkinnot

Kampus

Pieksämäki

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 100

Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Tiina Takku
  • Hanna Kolehmainen
Ryhmät
  • E53sh
    E53sh

11.10.2023 - 29.10.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 11.02.2024

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveysalan tutkinnot

Kampus

Helsinki

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 333

Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Hanna Dombret
  • Elina Pettinen
  • Sabina Hentilä
Ryhmät
  • A52sh
    A52sh

01.01.2024 - 31.07.2024

01.03.2023 - 19.03.2023

Ajoitus

09.10.2023 - 19.11.2023

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajatutkinnot (temkok 5-8)

Kampus

Pieksämäki

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Mari Pulkkinen
Ryhmät
  • E51sh
    E51sh

18.09.2023 - 08.12.2023

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveysalan tutkinnot

Kampus

Helsinki

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Hanna Dombret
  • Elina Pettinen
  • Pirkko Natri
Ryhmät
  • A51sha
    A51sha

11.09.2023 - 01.12.2023

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveysalan tutkinnot

Kampus

Helsinki

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 333

Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Hanna Dombret
  • Eeva Kivelä
  • Piia Kekäläinen
  • Linnea Jokinen
Ryhmät
  • A51sh
    A51sh

28.08.2023 - 10.12.2023

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajatutkinnot (temkok 5-8)

Kampus

Pori

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Janita Laine-Ahola
  • Sinikka Vuorinen
Ryhmät
  • F51sh
    F51sh

21.08.2023 - 15.10.2023

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajatutkinnot (temkok 5-8)

Kampus

Oulu

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Tiina Ervelius
  • Sini Hiltunen
  • Johanna Pirttisalo
Ryhmät
  • I51sh
    I51sh

07.08.2023 - 15.09.2023

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveysalan tutkinnot

Kampus

Helsinki

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Hanna Dombret
  • Piia Kekäläinen
  • Elina Pettinen
  • Pirkko Natri
Ryhmät
  • A52sh-lh
    A52sh-lh

19.09.2022 - 09.10.2022

Ajoitus

02.01.2023 - 10.02.2023

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveysalan tutkinnot

Kampus

Helsinki

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 333

Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Hanna Dombret
  • Elina Pettinen
  • Pirkko Natri
Ryhmät
  • A50sh
    A50sh

01.01.2023 - 31.05.2023

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveysalan tutkinnot

Kampus

Diakin yhteinen toteutus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 333

Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Mari Pulkkinen
  • Sinikka Paukkunen

01.03.2022 - 18.03.2022

Ajoitus

17.10.2022 - 16.12.2022

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajatutkinnot (temkok 5-8)

Kampus

Pieksämäki

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Mari Pulkkinen
  • Tuija Rönkä
Ryhmät
  • E49sh
    E49sh

10.10.2022 - 16.12.2022

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajatutkinnot (temkok 5-8)

Kampus

Helsinki

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Hanna Dombret
  • Kristiina Rosqvist
  • Elina Pettinen
Ryhmät
  • A49sha
    A49sha

05.09.2022 - 18.11.2022

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajatutkinnot (temkok 5-8)

Kampus

Pori

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Sinikka Paukkunen
  • Sinikka Vuorinen
Ryhmät
  • F49sh
    F49sh

29.08.2022 - 23.09.2022

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajatutkinnot (temkok 5-8)

Kampus

Oulu

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Tiina Ervelius
  • Sini Hiltunen
  • Anu Piispanen
  • Julia Sahramäki
Ryhmät
  • I49sh
    I49sh

08.08.2022 - 02.09.2022

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveysalan tutkinnot

Kampus

Helsinki

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Mirjami Huuskonen
  • Hanna Dombret
  • Paula Ropponen
Ryhmät
  • A49sh
    A49sh

  • A50sh-lh
    A50sh-lh

13.09.2021 - 05.10.2021

Ajoitus

21.02.2022 - 13.05.2022

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajatutkinnot (temkok 5-8)

Kampus

Helsinki

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Hanna Dombret
  • Jaana Tilli
  • Sabina Hentilä
Ryhmät
  • A48sh
    A48sh

02.12.2021 - 31.12.2021

Ajoitus

01.01.2022 - 31.07.2022

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Kampus

Diakin yhteinen toteutus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 200

Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Sini Hiltunen
  • Sinikka Vuorinen
Ryhmät
  • Diak
    Diak yhteinen

Tavoitteet

Opiskelija
- osaa hyödyntää olemassa olevaa tietoa väestön terveyshaasteista yksilön ja yhteisön tasolla
- osaa löytää erityisen tuen tarpeessa ja syrjäytymisen vaarassa olevia asiakkaita, perheitä ja yhteisöjä yhteistyössä muiden palveluntuottajien kanssa
- osaa arvioida terveyteen, elinoloihin ja elämäntilanteeseen liittyviä, palveluntarvetta lisääviä riskitekijöitä ja ohjata tarjolla olevien palvelujen käyttöön
- ymmärtää moninaisuuden, monikulttuurisuuden, elämänhistorian ja -olosuhteiden vaikutuksia väestön terveyteen, toimintakykyyn ja syrjäytymiseen
- osaa toimia kumppanuudessa kokemusasiantuntijoiden ja vapaaehtoistoimijoiden kanssa
- osaa toimia asiakkaan kanssa kumppanina asiakkaan suunnittelemissa terveyttä ja hyvinvointia edistävässä toiminnoissa
- osaa valita ja käyttää asiakkaan osallisuutta lisääviä ja vaikuttavia toimintamalleja ja työmenetelmiä yksilö-, ryhmä- ja yhteisötasolla
- osaa käyttää, arvioida ja perustella erilaisten luovien menetelmien ja asiakkaan voimavarojen käyttöä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä
- osaa käyttää terveyden edistämisessä käytettäviä teknologisia välineitä ja sovelluksia eettisesti ja asiakaslähtöisesti
- osaa siirtää kokemaansa työnsä asiantuntijuudeksi

Opetusmenetelmät

Opiskelija työskentelee valitsemassaan harjoittelupaikassa ohjaajan kanssa asetettujen tavoitteiden suuntaisesti. Harjoittelussa korostuu erityisen tuen tarpeessa ja syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten kohtaaminen ja hoitotyö.

Harjoittelun lopussa on yhteinen reflektio, jossa yhteisen keskustelun kautta pohditaan erityisen tuen tarpeen tematiikkaa sekä mahdollisuuksia vastata heidän tarpeisiinsa terveyden edistämisen näkökulmasta.

Aika ja paikka

Harjoittelun ajankohdat näkyvät lukukauden lähipäivät -taulukossa.

Oppimateriaalit

Käy tutustumassa ennen harjoittelua THL:n Hyvinvointi ja terveyserot sivustoon.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei vaihtoehtoisia suoritustapoja.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

•Terveyskeskus, alue-ja keskussairaala sekä yliopistollinen sairaala; vastaavat yksityiset palveluntuottajat
•Vammaispalvelut, lastensuojelu-ja perhetyötoiminta, työttömien-ja asunnottomien kanssatehtävä työ
•Maahanmuuttajatyö, asiakasvastaavatyö ja palvelutoiminta;
•EU-direktiivi: sairaanhoito ja yleislääketiede ja lääketieteen erikoisalat, yleiskirurgia ja kirurgian erikoisalat, lastenhoito ja lastentaudit, äitiyshuolto, mielenterveys ja psykiatria, vanhusten hoito ja geriatria, kotisairaanhoito

Kansainvälisyys

Harjoittelujakso on mahdollista suorittaa kansainvälisessä vaihdossa toimintaympäristössä, jossa osaamistavoitteet ovat saavutettavissa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Harjoittelu 6 op, noin 160h mihin sisältyy harjoittelussa tapahtuvan osaamisen etukäteissuunnittelu, toteutus ja arviointi eri muodoissa sekä ammatillisen kasvun sähköinen portfolio.